fin / sve
Aura-Trio on turkulaislähtöinen kolmesta ammattimuusikosta koostuva yhtye. Kokoonpanomme on kontrabasso ja kitara sekä solistina
joko sello tai viulu. Olemme esiintyneet Etelä-Suomessa lukuisissa julkisissa ja yksityisissä tilaisuuksissa vuodesta 2009 alkaen.
Meidät voit tilata esiintymään häihin,
yritystilaisuuksiin, akateemisiin juhliin, pikkujouluihin, syntymäpäiville ja muihin edustustustilaisuuksiin. Soitamme musiikin tilaajien toiveiden mukaisesti muun muassa klassista musiikkia,
tanssimusiikkia, jazzia, peli- ja elokuvamusiikkia sekä ikivihreitä sävelmiä eri aikakausilta. Ohjelmistomme löytyy täältä, tervetuloa tutkimaan!
Soittajat
Siiri Anttonen, kontrabasso
Siiri on valmistunut Turun Musiikkiakatemialta 2011 pääaineenaan musiikin teoria ja ykkössoittimenaan kontrabasso. Päätyönään hän opettaa Turun konservatoriolla klassisen puolen ja rytmimusiikin ryhmäaineita sekä yhteismusisointia. Kuva: Joonas Tähtinen
Tuomas Taanila, kitara
Tuomas on opiskellut kitaransoittoa Turun konservatoriolla, sekä valmistunut kitaransoiton opettajaksi Metropolia Ammattikorkeakoulusta vuonna 2018. Kuva: Tuula Ulla
Sakari Kivinen, sello
Sakari on valmistunut sellistiksi Turun Musiikkiakatemialta ja työskennellyt mm. Pori Sinfonietassa, Turun Filharmonisessa Orkesterissa sekä Oulu Sinfoniassa.
Lotta Ahlbeck, viulu
Lotta on valmistunut musiikin maisteriksi Taideyliopiston Sibelius-Akatemiasta ja popjazzviulupedagogiksi Metropolia Ammattikorkeakoulusta. Lotta työskentelee freelance-viulistina ja sovittajana, erikoisuutenaan laajakirjoinen eri musiikkigenrejen hallinta. Lisäksi hän opettaa viulua mm. Metropolialla sekä Pop-Jazz- Konservatoriossa. Kuva: Joonas Tähtinen
Aura-Trio kaikkine jäsenineen videokuvauksissa!
Aura-Trio Puolalanpuistossa nauhoituspäivän päätteeksi vuonna 2015
Yhteystiedot
Ota rohkeasti yhteyttä, niin sovitaan tapaaminen ja suunnitellaan yhdessä tilaisuuteenne sopiva musiikkikokonaisuus!
-
Phone
050-3008111 /Siiri
-
Email
auratrioturku@gmail.com